Sähköpostiviestinä tullut joulunäytöksen pääsylippujen maksuvahvistus toimii pääsylippuna. Otathan sen mukaasi joulunäytökseen.
Similar Posts
Uutta Kuopiossa – lasten taideleiri syyslomaviikolla
Setlementti Puijolan JuJu Dance tuo koululaisten syyslomaviikolle aivan uudenlaista toimintaa. Ykkös- kakkos- ja kolmosluokkalaisille suunnattu viisipäiväinen Monitaideleiri on nimensä veroinen:…
Tule kokeilemaan kiehtovaa itämaista tanssia
Puijolan JuJu Dancen tanssitarjonta laajenee itämaiseen tanssiin. Tule ja tutustu: sinulla on mahdollisuus perehtyä itämaiseen tanssiin lajin todellisen osaajan kanssa. Kuopiolainen…
Ohjeistus koronaviruksen vaikutuksista tanssitunteihin
Olemme Kuopiossa siirtyneet alueellisen koronaviruksen torjuntatyöryhmän mukaan pandemian kiihtymisvaiheeseen. Tämän vuoksi päivitämme ohjeistuksemme siitä, kuinka toimimme Puijolan JuJu Dancen tanssitunneilla. Ohjeiden…
Koronatilanne siirtää JuJun tanssitunteja Teamsiin, osa tunneista jää tauolle
Osana Kuopion koronatilanteen kiihtymisvaihetta kaupunki sulkee kahden viikon ajaksi 30.1.-12.2. kunnan kaikki liikuntatilat, kuten koulujen liikuntasalit. Päätös vaikuttaa välittömästi myös Puijolan…
Joulunäytöstilaisuudet ovat loppuunmyytyjä
Joulunäytöstilaisuutemme ovat täyteen varattuja, joten lippuja ei enää ole saatavilla.
JuJun junnujen pienryhmä Arktisiin Askeleihin
Tässä lennähtää helmikuun keskelle mahtava tanssiuutinen: Puijolan JuJu Dancen junnujen pienryhmä on valittu perinteiseen ja erittäin arvostettuun valtakunnalliseen Arktiset Askeleet -tanssikatselmukseen….